Heipä hei! Näppäimistön tässä päässä sijaitsee Leinosen Matti. Aloittelen tuossa keretessäni neljättä opiskeluvuotta YKIllä, pääaineena energiatekniikka ja kandin sivuaineena ohjelmistot. Kandityön ja sitä kautta kanditutkinnon sain tänä keväänä maaliin, joten nyt voi opintojen puolesta kääntää katseita pikkuhiljaa diplomivaihetta kohti. Dippavaiheessa aion käydä pääaineen laajana, ja keräillä sinne muun muassa automaation ja energiamurroksen kursseja kuitenkin ilman sivuainetta.
Sain ison onnenpotkun tuloksena kesätyöpaikan Metsältä Fibreltä Rauman sellutehtaalta. Meidän vuosikurssimme kävi kyseisessä kemiallisen metsäteollisuuden laitoksessa FuksiXQ:lla syksyllä 2023, ja silloin jo heräsi jonkinlainen mielenkiinto prosessitekniikkaan ja Raumaan. Pienenä fuksipallerona ei toki osannut juuri muuta kuin ihmetellä korkeaa ja hienon valkoista soodakattilarakennusta, ja kuunnella erään nohevan tuutorin kysymyksiä mustalipeästä.
Onnenpotku osui eriskummalliseen aikaan, nimittäin esihenkilö soitti kertoakseen valinnasta YKIn 33. vuosijuhlapäivänä, parisen tuntia ennen cocktailtilaisuuden alkua. Toisaalta vujutiimissä ja toisaalta killan puheenjohtajan roolissa stressaava meikäläinen oli ällikällä lyöty hyvistä uutisista, ja vujustressi onnistuikin kaikkoamaan varsin nopeasti. Kesätöiden seitsemännessä taivaassa juhliminenkin tuntui paljon mukavammalta.

Metsä Groupiin kuuluu useita liiketoiminta-alueita, kuten Metsä Board, Metsä Tissue ja Metsä Fibre. Keskityn näissä teksteissä Metsä Fibreen ja vielä tarkemmin Rauman sellutehtaaseen, nimittäin pihan toisella puolella eräs toinen ykiläinen kirjoittelee samaista blogia Rauman sahasta, joka myöskin asettuu Metsä Fibren alle.
Onnenpotku jatkui vielä tehtaan sisälläkin, sillä pääsin kesätöihin talteenottoon, joka on lähimpänä energia- ja prosessitekniikan opintoja kaikista tehtaan osastoista. Muita osastoja ovat mm. massatehdas, kuorimo ja kuivaamo. Talteenoton alle kuuluvat tehtaan voimalaitos eli soodakattila, lipeän esikäsittelylaitos haihduttamo ja vastaavasti lipeän jälkikäsittely- ja regenerointilaitos kaustistamo. Työnimikkeellä ”kattilan kenttä” meikäläisen paletille kuuluu näytteenottoa, soodakattilasta huolehtimista, avustavaa prosessinhoitoa ja puhtaanapitohommia sekä erilaisten ongelmatilanteiden selvittämistä. Näistä lisää myöhemmissä teksteissä.
Työ on vuorotyötä, tarkemmin 12 h päiviä ja pidempiä lomapätkiä. Järjestely sopii minulle erinomaisesti, sillä toisaalta työtä kerkeää tekemään kunnolla pitkissä päivissä, ja toisaalta pidemmillä vapaapätkillä ehtii reissaamaan tai huoahtamaan perusteellisemmin. En ole vielä ihan kauheasti kerennyt tutustumaan Rauman nähtävyyksiin, joten täytyy ehkä viettää joskus syssymmällä joku lomapätkä ihan Raumallakin ja tutustua paikkoihin tarkemmin.
Työura on alkanut mukavasti, perehdytys oli ja on edelleen kattavaa ja jatkuvaa. Kaikesta voi ja pitääkin kysyä niin monta kertaa kuin tarvitsee. Vuoron muut henkilöt ovat tosi mukavia ja auttavaisia, kertovat ja opettavat niin paljon kuin osaavat ja ohjaavat kysymään tietävämmiltä, jos eivät itse tiedä. Metsällä turvallisuus otetaan tosi vakavasti ja isolla painoarvolla, kaiken mahdollisen riskit arvioidaan eikä mitään lähdetä tekemään kiireellä tai hutiloiden. Olen ollut kaiken muun ohella erityisen tyytyväinen ja jopa positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka tarkasti ja vakavasti asiat oikeasti otetaan myös vuoromiehistön kesken. Kesä on lähtenyt hyvin käyntiin, ja toisaalta puolitoista ensimmäistä työkuukautta ovat menneet kuin hujauksessa. Kaikissa vuoroissa oppii lisää, eivätkä mitkään vuorot ole aivan samanlaisia. Välillä on suurempia mullistuksia, välillä pienempiä. Tästä voi lähteä hyvillä mielin eteenpäin työntäyteiseen kesään ja syksyyn. Stay tuned!
