Ympäristövaikutusten arviointia ja sidosryhmäyhteistyötä: Tami Nordström, OX2 Finland

Meikäläinen täällä taas kirjoittelemassa kesän kuulumisia. Kesä on kulunut mukavasti ja työt jatkuu vielä noin kuukauden ajan. Tätä kirjoitellessa kesälomasesonki on kuumimmillaan ja koko muun tiimin lomaillessa omat projektit jatkuvat ja niistä olisikin nyt tarkoitus kertoa.

Ensimmäisessä kirjoituksessa kerroin hieman OX2:sta ja omista duuneista. Ajattelin kuitenkin vielä hieman avata kokonaiskuvaa ja toimintaympäristöä missä toimitaan, ja sitä kautta avata myös omia työtehtäviä, mitä kesän aikana on päässyt tekemään. Koska kaaviot on aina kivoja, alla on esitetty talousvyöhykkeen merituulihankkeen etenemisprosessia ja avattu sitä vaihetta, jossa kolme projektiamme on tällä hetkellä, eli ympäristövaikutusten arviointimenettelyä (YVA-menettely).

Kaikkea ei tietenkään saa yhteen kaavion mahtumaan, ja esimerkiksi YVA-prosessia on edeltänyt kattavat selvitykset siitä, mitkä alueet voisivat merituulipuistolle soveltua, miten luvitusprosessi tulee uudelle teknologialle etenemään, onko hankkeet ylipäänsä taloudellisesti kannattavia jne. Lisäksi luvitusprosessien rinnalla tapahtuu paljon asioita, kuten esimerkiksi teknistä suunnittelua ja rahoitukseen liittyviä asioita.

YVA-menettely on kaksivaiheinen. Ensimmäisen vaiheen tavoite on laatia ympäristövaikutusten arviointiohjelma. YVA-ohjelma on dokumentti, joka kertoo hankkeesta, sen jo tiedossa olevista ympäristövaikutuksista ja siitä, miten vaikutuksia tullaan selvittämään ja arvioimaan. YVA-ohjelma toimitetaan hankealueesta vastuussa olevalle Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus). Ohjelmaa kommentoi eri alojen asiantuntijat, jonka lisäksi ohjelma jätetään yleiselle kommenttikierrokselle. Tämän jälkeen ELY-keskus antaa lausunnon ohjelmasta, jonka jälkeen ohjelman ja lausunnon pohjalta hankekehittäjä lähtee toteuttamaan ympäristövaikutusten arviointia.

Arviointia varten laaditaan useita eri selvityksiä aluetaloudellisista vaikutuksista linnustoon ja kalakantaan, joten mukana on laaja joukko eri asiantuntijaorganisaatioita ja sidosryhmiä. Eri vaikutuksista laaditaan selvityksiä, jotka kootaan yhteen YVA-selvitykseen, jossa arvioidaan ja raportoidaan hankkeen ennustettavissa olevia ympäristövaikutuksia. YVA-selvitys toimitetaan ELY-keskukselle, joka antaa hankkeesta perustellun päätelmän, joka toimii pohjana myöhemmille luvitusvaiheille, meidän tapauksessamme vesiluvan hakemiseen. Halla- ja Laine-hankkeidemme YVA-ohjelmista saatiin lausunnot vuoden 2022 lopulla, ja tällä hetkellä laadimme YVA-selostuksia näille hankkeille, sekä YVA-ohjelmaa kolmannelle Tyrsky-hankkeellemme.

YVA-prosessissa on mukana monta eri tahoa ja prosessin keskiössä toimii hankekehittäjä. Lähimpänä yhteistyökumppaninamme tässä toimii YVA-konsulttimme, joka laatii itse YVA-dokumentit meidän antamien lähtötietojen osalta, ja näihin lähtötietoihin on omatkin työtehtävät kesän aikana pitkälti perustunut. YVA-konsultilta on tilattu YVA-selostusta varten hiilijalanjälkilaskenta, jota varten olen työstänyt lähtötietoja viime viikkojen aikoina. Tällaisia tietoja on esimerkiksi rakentamisvaiheen meriliikenteen polttoainekulutus ja sähkölinjojen rakentamisen maanvaihtomäärät. Tiedot perustuvat arvioihin olemassa olevien lähteiden pohjalta, joten tietoa on päässyt etsimään lukuisista eri lähteistä ja exceliä on päässyt pyörittelemään proomujen polttoainekulutusta laskiessa. Lähtötietoja etsiessä on päässyt kivasti perehtymään niin meri- ja maarakentamiseen ja paljon on saanut selvitellä, minkälainen alus soveltuu mihinkin tehtävään.

Sidosryhmiä on paljon, ja tiimimme tekeekin paljon yhteistyötä ja viestintää tuulipuistoalueiden rannikoiden kaupunkien suuntaan. Itsekin olen tähän päässyt osallistumaan, kun kävin kesäkuussa Kokkola Industrial Parkin järjestämässä Ympäristöpäivässä kertomassa Laine-hankkeestamme ja sen ympäristövaikutuksista. Merituulivoimahankkeet ovat isoja infraprojekteja ja herättävät paljon kiinnostusta. Tämän takia ne saavat paljon huomiota niin paikallisessa kuin valtakunnan mediassakin.

Ei kesä kuitenkaan ole ihan pelkästään toimistossa mennyt. Jo ensimmäisellä viikolla kävin Raahessa työkaverini kanssa maastossa kiertämässä Halla-hankkeen suunniteltuja sähköasemapaikkoja. Kesään on kuulunut muitakin highlighteja, kun heinäkuussa kävin seuraamassa linnustoselvitysten tekemistä avomerellä helikopterista käsin.

Siinä kaikki tältä osaa. Hyvää loppukesää ja palaillaan vielä elokuun puolella näiden juttujen pariin. ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *