Kiperiä asiakaskohtaamisia Helsingissä: Martta Järvinen, ABB

Terve taas:)

Viime postauksesta on kulunut jo kaksi viikkoa, ja nyt kesätyöt alkaa olemaan jo puolessa välissä. Tässä postauksessa aattelin kertoa vähän tarkemmin mun työpäivistä ja -tehtävistä. Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin, suurin osa mun ajasta täällä kuluu asiakastapaamisissa, joita kutsutaan Factory Acceptance Test:eiksi (lyhyemmin FAT). FAT:in aikana testataan taajuusmuuttajaa ja sen ominaisuuksia yhdessä asiakkaiden ja muiden osapuolien kanssa, ennen kuin laite lähetetään pakattavaksi ja eteenpäin asiakkaalle. Usein FAT kestää yhden päivän, mutta osa asiakkaista saattaa olla tehtaalla monta päivää tekemässä omia testejään. Lisäksi FAT-prosessiin kuuluu paperityötä ja dokumentointia ennen ja jälkeen testauksia.

FAT:ien kautta oon päässy tutustumaan tarkemmin kaapitettuihin taajuusmuuttajiin, ja niiden teknisiin ominaisuuksiin. Ne ovat melko monimutkaisia kokonaisuuksia, mutta sisältä löytyy opinnoista tuttuja komponentteja. Taajuusmuuttajat on räätälöity asiakkaan tarpeiden mukaiseksi, ja erilaisia optioita on lukemattomia. Esimerkiksi Lähi-itään myytyjen laitteiden on kestettävä hyvin ilmankosteutta, ja merelle menevillä laitteilla on aina omat erityispiirteensä. Parhaimmillaan kaappirivi voi olla jopa 30 metriä pitkä. Oon aiemmin ollut täällä meidän tehtaalla kesätöissä kaappien sisällä olevien moduulien tuotannossa, joten ainakin kyseiset osat on mulle erityisen tuttuja, ja niiden tuntemuksesta on ollut kyllä hyötyä täällä.

Kuva 1: Malli kaapitetusta ACS880 taajuusmuuttajasta, joka on meidän “showroomissa”. Mallissa on läpinäkyvät seinät, jotta sisällä olevat komponentit näkyvät. Vasemmassa laidassa näkyy nestejäähdytysyksikkö.


FAT-päivän alkaessa asiakkaat saapuvat vastaanottoon, josta käyn hakemassa heidät. Haemme vieraille turvavarusteet ja käymme läpi turvallisuuskäytänteet. Tehtaalla turvallisuus on ykkösprioriteetti ja on tärkeää, että myös vierailijat osaavat liikkua täällä turvallisesti. Tämän jälkeen siirrymme tehtaalle kokoushuoneeseen, jossa on tarjolla pientä aamupalaa ja käymme läpi päivän agendan. Seuraavaksi siirrymme testikentälle, jossa on apuna koestajat, jotka osaa vastata teknisiin kysymyksiin ja muutenkin käyttää laitetta. Testit voidaan jakaa kolmeen eri kategoriaan. Ensimmäiseksi laitteet tarkastetaan visuaalisesti. Riippuen asiakkaasta tämä voi kestää 15 minuutista kahteen tai kolmeen tuntiin. Esimerkiksi jotkut voivat olla erittäin tarkkoja mitoista ja maalipinnan paksuuksista. Tämän jälkeen laite käynnistetään ja suoritetaan erilaisia funktionaalisia testejä, sekä laitteen tyypistä riippuvia optionaalisia testejä, kuten hätäseis-napin toiminta, kaapin lämmittimen lämpötilan mittaus tai miten laite reagoi nestevuotoon. Yleensä tämän jälkeen käydään yhdessä lounaalla, ja siitä siirrymme takaisin kokoushuoneeseen kahvittelemaan ja käymään läpi rutiinitestejä, jotka on suoritettu aikaisemmin tuotannon aikana. Lopuksi käymme läpi ja kirjoitamme ylös päivän aikana ilmenneitä ”puncheja”, eli asioita, jotka asiakas haluaisi muuttaa laitteessaan. Näiden läpikäynti voi kestää joskus parikin tuntia, jos keskusteltavaa on paljon. Mulla on onneksi täällä paljon apuja, jotta ei tarvi yksin vastailla kiperiin kysymyksiin. Korjaukset tehdään tuotannossa sitten myöhemmin ennen kuin laite lähetetään eteenpäin. Lopuksi allekirjoitamme FAT-dokumentin ja saatan asiakkaat takaisin vastaanottoon.

Kuulun siis tosiaan täällä Sales Support -tiimiin, joka toimii paikallisten ABB myyntiyhtiöiden tukena System Drives Helsinki tuotteiden myynnissä. Tiimin tehtäviä ovat muun muassa tuotteiden siirtohinnoittelu ja tarjoaminen, teknisen tuen tarjoaminen myyntiyhtiöille sekä FAT-tilaisuuksien järjestäminen laitteille. Mun kesätyön yksi parhaimmista puolista onkin ollut se, että pääsen melkein päivittäin tapaamaan näitä eri maiden paikallisten myyntiyhtiöiden edustajia sekä projektien loppuasiakkaita. Esimerkiksi yhteisillä lounailla on aikaa keskustella meidän kulttuurieroista tai -yhtäläisyyksistä. Lisäksi moni on ollut kiinnostuneita mun opinnoista ja muutenkin olleet ymmärtäväisiä, että oon harjoittelijana täällä. 🙂

Kuva 2: Mun työpiste. Päivinä, jolloin ei ole asiakkaita, oon joko täällä toimistolla tai pidän etäpäivän.

Kuva 3: Kahvitauoilla ollaan käyty ahkerasti pelaamassa pöytäfutista
ja kokeiltu kaikkea muuta kivaa toimistolta löytyvää:D


Mutta eiköhän tässä ollut riittävästi tällä kertaa, onnittelut jos jaksoit lukea tänne asti. Seuraavassa postauksessa voisin kertoa, mitä teen täällä niinä päivinä, kun ei ole FAT:eja (muuta kuin pelaan tota pöytäfutista). Kesä on mennyt tähän mennessä tosi nopeesti, mutta onneksi on vielä aurinkoisia päiviä jäljellä. Nauttikaa loppukesästä, ja palataan vielä elokuussa ennen opintojen jatkumista!

-Martta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *